Tärkeää tietää
Ensinnäkin, toivomme että liittymistä harkitaan tarkkaan. Ettehän halua herättää meissä turhia toiveita liittymällä mukaan ja sitten jättämällä meidät oman onnemme nojaan?
Toivomme uudelta pelaajalta aktiivisuutta ja mielellään myös osallistumista pelien ulkopuoliseen juttelemiseen. Pelaaminen on mukavampaa ja hahmojen välisen draaman suunnittelu helpompaa, jos kaikki ovat edes vähän tuttuja keskenään!
Toiseksi, toivomme että myös uutta hahmoa harkitaan tarkkaan. Viidessä minuutissa kyhätyt hahmot ovat harvoin hyviä ja turhan usein pinnallisia ja ärsyttäviä. Yön yli nukkuminen hahmon kanssa on vähintä mitä voit tehdä. Suosittelen myös
Mary Sue litmus-testiä, jos oman hahmon tasosta ei ole varma. Tämä koskee kaikkia liittyviä hahmoja, ei vain ensimmäistä. Liittyäksesi peliin sinun on jätettävä hahmopyyntö, ja
luettava myös kohdan Liittyminen -teksti. Hahmorajaa ei ole, eikä myöskään minkäänlaisia aikarajoitteita niiden tekemisen tahdissa, mutta jokaisella tehdyllä hahmolla pitää jaksaa pelata.
Säännöt
Sääntöjä en viitsi erikseen kerrata, kaikki osaavat varmasti tarpeeksi Suomen lakia, ettei sitä rikota. Tässä kuitenkin muutama huomioimisen arvoinen seikka :
• Adminien ja moderaattorien sana on laki.
•Toivomme että viestit pysyvät ymmärrettävinä. Jokainen jaksaa varmasti tarkastaa viestinsä ennen lähettämistä korjatakseen selkeimmät kirjoitusvihreet. Capslockin raiskaaminen on mautonta, hymiöiden viljeleminen ärsyttävää ja murteiden kirjoittaminen siansaksaa.
• Peliviestit kirjoitetaan imperfektissä ja hahmoa kuvataan kolmannessa persoonassa eli hän -muodossa.
• Spämmäämisen ja trollaamisen on pysyttävä kohtuurajoissa ja pelien ulkopuolisena. Niille on omat paikat.
• K18- ja K15-materiaali on sallittua, mutta sellaisesta olisi hyvä varoittaa aiheen otsikossa.
• Vähimmäispituus kirjoitettavissa viesteissä on foorumin viestikentän pituus, joka tarkoittaa siis 679:aa merkkiä. Tämä siksi, että toivomme tasokkaita ja hyviä pelejä.